Napin vääntöä

 Sanotaan, että ihminen, joka ei tiedä asioista on sivistymätön. Hän ei hallitse nykymaailman totuuksia eikä termejä. Hän saattaa yrittää hankkia tietoa, mikä on erittäin epätodennäköistä sillä hän on erittäin tyhmä ihminen jo alkujaan.

 Tiedon hankkiminen on kylläkin turhaa. Hän ei ikinä muista, mitä on saanut tietää tai oppinut. Hänen muistinsa on hyvin rajallinen ja harvoin muistaa edes mitä eilisenä päivänä teki.

 Tyhmät ihmiset kannattaa jättää rauhaan. Evoluutiossakin oikeasti vain vahvimmat selvisi. Nykyään tilaa täyttää ne, joiden ei pitäisi olla täällä. Sääli.

 Olen onneton enkä kestä sitä. Minua ärsyttää suuresti kuinka helposti maailmani kääntyi ylösalaisin ja rohkeuteni hävisi kuin tuhka tuuleen - itsetunnostani puhumattakaan. Aina käy näin, kun ihastun.

Jotenkin en ensiksi ajattele tästä uudesta henkilöstä mitää ihmeellisempiä, hän on kuin kaikki muut. Vähitellen hän eroaa joukosta ja herättää kiinostukseni. Muutamien tapahtumien jälkeen huomaan ihastuneeni häneen. Silloin alamäki alkaa.

 Vaikka koen itseni rohkeana ja ulospäinsuuntautuneena, en uskaultaudu tehdä mitään tämän henkilön kanssa. Menen aivan lukkoon, kun näen hänet - sanat takertuvat kurkkuun ja pää lyö tyhjää. Tönkksäyttelen jotain aivan tilanteeseen kuulumatonta ja katseeni vaeltaa joka puolelle. Hiljaisuus kalvaa ympärilläni ja kuumeisesti yritän keksiä sanottavaa/tekemistä. Tunnen olevani eri ihminen väärässä vartalossa ja kaikki tämä tapahtuu sen takia, koska käyn niin ujoksi ihastumisen aikana.

Ujous - ujouteni, on aivan sietämätöntä. Se kahlitsee ja tekee minusta typeryksen. Kun olin ala-asteella olin ujo. En pitänyt siitä. Olin hiljainen, en tienyt miten mihinkin pitää reagoida, pälyilin ympärilleni ja itsetuntoni nouli maata jalkojeni alla. Minä koen sen samanlaiseksi kuin nyt ,kun ihastun.  Yläasteelle mentyäni rohkaistuin ja ujouteni alkoi jättää minua. Olin tyytyväinen ja uskalsin tehdä asioita siten miten olin aina halunnut tehdä. Mutta ujouteni ei jättänyt minua kokonaan ja aina, kun se esiintyy, se tuhoaa alkavan ihmissuhteen ennen kuin suhde edes pääsee alkuun.

En usko koskaan pääseväni siitä eroon. Toisaalta olen päättänyt, että voisin puhua ihastuksestani sen henkilön kanssa… tai haluaisin puhua. Hän ei vastaa viesteihini. Minua harmittaa toden teolla, jos olisin ollut rohkeampi aijemmin ja uskaltanut sanoa tunteistani, ei olisi tarvinnut kestää kaikkea tätä kuraa minkä niskaansa saa. Voi meitä typeriä!

 Tuntuuko koskaan siltä että olet ainoa ihminen maailmassa, vaikka porukkaa pyörisi ympärillä kuin ampiaisia? Ne surisevat, suisevat ja surisevat. Sinä haluaisit etteivät ne surisi enää. Tekisivätpä ne jotain muuta! Hetken ajan näet jonkun, joka on samaa mieltä kanssasi, mutta hetki on vain hetki ja loppu silmänräpäyksessä. Huomaat, että tuo tuntematon jätti sinulle palan hänen mielenkiintoisesta  maailmastaan ja sinä janoat tietää lisää. 

 Se on vaikeammin sanottu kuin tehty. Tekisit mitä ikinä nähdäksesi hänet, ei se riitä. Sinä et riitä! Aika ei ole oikea! Sinulla ei ole pitkiä hiuksia! Olet ruma! Olet tainnut lihota hieman! Sinä luovutat liian helposti! Et edes yritä! Surisijat täyttävät korvasi hiekalla ja repii reikiä nahkaasi. Olet epätoivoinen ja mätänet tunteidesi sekamelskassa, etkä näe mitä edessäsi on.

 Lopulta polvesi pettävät ja käperryt kokoon käsiesi alle. Maailmasi tuntuu romahtavan. Elämä ei mene kuten elokuvissa, prinssessa ei saa prinssiä eikä pahoista hetkistä pääse laulamalla. Sinä et kiinnosta ketään. Surisijat surisevat yhä, parveleivat ympärilläsi pohtien elämänsä merkitystä.

 Katsot heitä ja ympärillesi, toivoen että näkisit tuon tuntemattoman. Et näe häntä. Suljet silmäsi ja suru valtaa mielesi. Et osaa enää itkeä. Osaat vain huokaista ja pyöriä mielesi liemissä. Halusit vain seuraa. Halusit vain läheisyyttä.

Halusin vain rakkautta.

 Olisi mukavaa jos voisi vain ottaa repun selkään ja lähteä maailman matkaajaksi. Lähteä ja odottaa huomista innolla. Seikkailuja ja maailman salaperäisyyttä sylintäydeltä. Mutta… mutta sääliksi maailma ei pyöri yhden halujen mukaan. Sääli.

 Sääli indeed Tim, empä tiedä mitä tehdä. Jotkut sanovat sanoja niin helposti - sanoja, joita toiset eivät edes osaa kunnolla ääntää. Miksi kieli on sama, mutta vaikeudet löytyvät silti sen monimutkaisista koukeroista. Koittaisimpa suoristaa noita koukeroita niin ne kiertyvät yhä uudelleen takaisin tiukemmalle ja tiukemmalle.

 Voi Tim, suossa minä lillun, sen liejuissa kylven ja silmäni sokaisen. Hiljalleen siihen uppoan. Huomaako kukaa? En tiedä… En halua, että he huomaavat. Pohjamutien kivet ovat sileitä eivätkä haali mustelmia.

Tim? Tim kuuletko? Verbalin Tim kuuletko? Joku läiskyttää suota.

Termi-tuloa Blogit.fi blogiin. Tämä on ensimmäinen sartikkelisi. Kuokkaa tai tuhoa tämä ja aloita bloggaaminen-goggaaminen.

 Neljä Daavidia, setsemänkymmentäseitsemäntenä hetkenä, nousivat numeroon 23 katsomaan aikaa ja näkivät sen olevan nolla. He katsoivat toisiaan ja päättivät palata toisena päivänä takaisin. Vuodet kuluivat ja seitsemänkymmentäseitsemäs hetki lähestyi. He palasivat vain kuollakseen yksi toisensa jälkeen ja viimeinen heistä, päästessään numero 23:een, näki ajan. Se oli nolla.

Sitä miettii monesti onko missään enää järkeä, kaikki ovat hienoudessaan absurdeja, piilottelevia ja nurkissa myhäileviä. TV, joka näyttää ohjelmaa ohjelman jälkeen, vie aikaa näyttämällä tylsiä minuutteja erikoistehosteilla höystettynä. Halu tehdä niitä asioita mistä pitää on liian kaukainen unelma saavutettavaksi, niiden päälle ladotaan harmautta kuin hiekkaa ja hävitetään. Kierrä, kierrä! Kyllä ne taakse jää, kun haudassa lepäät. Älä pelkää sillä missään ei ole järkeä.